Seuraavan reseptin olen saanut yhden aiemman työpaikkani keittäjältä. Tämä ohje oli ollut hänellä luottoreseptinä mokkapalojen teossa jo vuosia. Lähtiessäni työelämässä kohti uusia haasteita sain häneltä kopion tästä reseptistä. Ohje oli käsin kirjoitettu hänen henkilökohtaiseen reseptivihkoonsa ja hän oli uudelleen kopioinut sen 21.6.2007 sivulta 333, itse lähde häneltä oli jäänyt muistiinpanoihinsa kopioimatta :-D. Tämä moniste on ollut meillä jääkaapin ovessa ja myös meidän perheen luottoresepti mokkapalojen teossa. Osa tämän käsinkirjoitetun kopioidun reseptin hengestä katoaa kun sen tänne kirjoitan, mutta toisaalta tämä taas säilyy paremmin tallessa täällä.
Alkuperäinen resepti on ollut tarkoitettu yhteen uunipellilliseen, mutta täytteen teen aina tuplana.
pohja:
3 munaa
3dl sokeria
200g sulaa voita
n. 5dl vehnäjauhoja
2dl maitoa
3-4tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
n. 2-3rkl kaakaojauhetta
kuorrutus: TÄMÄ TUPLANA!!!
4dl (225g) tomusokeria
5rkl (50g) sulaa voita
5rkl vahvaa kahvia
1rkl kaakaojauhoa
2tl vaniljasokeria
Munat ja sokeri vaahdoksi. Rasva sulatetaan ja jäähdytetään. Kuivat aineet sekaisin. Vuorotellen yhdistellään aineet. 200 astetta 15-20 minuuttia.
Sekoita kuorrutteen ainekset kattilassa ja kaada jäähtyneenä pohjalevyn päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti